maanantai 28. maaliskuuta 2016

HELLO FROM TALLINN


Ihanaa maanantaita kaikille! Nyt ollaankin Tallinnasta jo kotiuduttu ja katse pitäis suunnata takaisin perjantain kirjoituksiin. Meillä on äitin kanssa takana ihan mahtava viikonloppu Suomenlahden toisella puolella, eikä musta yhtään enää tunnu, että pitäis vielä jaksaa opiskella. Yritetään nyt kuitenkin ;-)

Mulla harmikseni katos ääni heti perjantaiaamuna, joten treenit jäi Tallinnassa perjantaita lukuunottamatta kokonaan väliin. Nyt alan onneksi olla jo jonkinmoisessa kondiksessa ja päätin mennä koittamaan, millaista treeniä salilla vois tänään saada aikaan! Treenien jäädessä väliin loma koostui pääasiassa pitkistä kävelyistä, hyvästä ruuasta ja huippuseurasta. 

Täähän tosiaan oli mun viides kerta Tallinnassa ja joka kerta ollaan majoituttu eri hotellissa. Kaikissa on ollut omat parhaat puolensa ja esimerkiksi viimeksi majoituttiin Braavossa, jonka kuntosali oli aivan huippu! Tällä kertaa majoituttiin Radisson Blu Hotel Olümpiassa vähän keskemmällä Tallinnaa ja hotellin paras puoli oli ehdottomasti aamupala! Herrajumala te tiedätte kyllä, millanen aamupalahypettäjä oon ja kun saan samassa buffetissa croissantteja, munakokkelia, tuoretta leipää, jogurttia, puuroa, vohveleita ja vaikka mitä muuta, tiiätte että oon ihan myyty! Muutenkin hotla sai tällä kertaa ihan täydet pisteet, sillä huoneet oli todella siistit ja kauniit sisustukseltaan, palvelu pelasi ja hymyilevää, iloista henkilökuntaa riitti. Plussana saatiin vielä pitää hotellihuonetta hetki pitempään viimeisenä päivänä! 

Käytiin taas kerran uusissa ravintoloissa ja niistä saatte ihan oman vinkkipostauksen vielä myöhemmin. Täältä löytyy varmasti monia muitakin Tallinnan-kävijöitä, joten heittäkääpä kaikki parhaat vinkkinne nyt kommenttiboksiin!

♥:Emmi

PS. Vastasin kaikkiin teidän kommentteihin vihdoin loman jälkeen!! ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti