torstai 15. syyskuuta 2016

EVENING WALK


Superkiireiset pari päivää takana, mutta nyt oon vihdoin (ja jälleen) ottanut suunnaksi Helsingin. Tällä kertaa en ravatakseni paikasta toiseen, vaan nyt olis tarkoitus pysyä siellä jonkin aikaa :-D Lähdin tosiaan maanantaina ekan luennon jälkeen yötä vasten kohti Poria ja tiistaipäivä menikin parhaan kaverin kanssa hengaillessa, kampaajalla ja loppuja muuttokamoja pakatessa. 

Eilen istuin kahdeksan tuntia auton ratissa, kun vietiin mun loput kamat Helsinkiin. Samalla kävin toisessa työhaastiksessa ja Prismassa tekemässä kunnon ruokaostokset (mua ei aikusten oikeesti huvita raahata kävellen samaan aikaan vessapapeia ja kaikenmaailman pesuaineita). Tällä hetkellä istun Onnibussissa matkalla kohti viideltä alkavaa seuraavaa luentoa. Kotona mua odottaa jäätävät kasat purettavia laatikoita ja laukkuja, joten niiden parissa saa varmaan puuhastella tänään myöhään yöhön ja huomisen aamun. Mun hyvä ystävä Porista tulee huomenna kylään ja on yhden yön, joten haluun kaiken olevan ihan tiptopkunnossa! ♥

Nyt alkaa olla hyvä fiilis tästä välivuodestakin, kun kaks työtä, avoin yliopisto, treenit ja blogi pitää mut kiireisenä. Tulossa on myös kivaa yhteistyökuviota tässä parin viikon sisään, saatte lisää uusia ruokajuttuja tähän syksyyn! Nyt painetaan kuitenkin kunnolla duunia, niin sitten on (toivottavasti) varaa lukea ens keväänä taas täyspäiväisesti pääsykokeisiin. Anyways, mä oon niin onnellinen Helsingissä! 

♥:Emmi

PS. Täältä löytyy resepti ihan täydellisiin härkisburgereihin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti